Palikkatakomo ry järjestää syyskauden kilpailun:”Wanhan setin uusi elämä”- nyt ilman rajoituksia ja turvavälejä -
Aihe:Ideana on valita
mikä tahansa ennen vuotta 2000 julkaistu LEGO:n setti ja rakentaa se uusiksi omalla tyylillä ja ns. modernimmilla rakennustekniikoilla ja paloilla.
Esimerkkinä: esikuvana legendaarinen Black Seas Barracuda, josta inspiroituneena rakennettu oma moc, laivassa on sama teema, mutta teos on suurempi, yksityiskohtaisempi ja sinne on tehty hieman ympäristöäkin. Eli kaikenlainen muokkaaminen ja modaaminen idealle on enemmän kuin sallittua nyt.
Säännöt:- Valitsemallesi ennen vuotta 2000 julkaistulle setille ja siitä ideoimallesi teokselle ei ole mitään rajoituksia
*.
- Osallistujalla tulee olla käyttäjätunnus foorumilla.
- Kisan järjestävä henkilö saa myös osallistua kisaan.
- Yksi osallistuva teos per jäsen. Teoksen rakentajan ei tarvitse olla sama henkilö kuin osallistuja (esim. perheen pienemmät voivat tehdä teoksen, jolla vanhempi osallistuu kilpailuun).
- Teoksen tulee olla uusi eli teos ei saa olla aiemmin julkaistu missään muualla (jos teos on muunnelma aikaisemmasta teoksesta, teos katsotaan ennen julkaisemattomaksi).
* Teoksessa on kuitenkin oltava Palikkatakomon perinteen mukaisesti 99% osien kappalemäärästä LEGOn tuottamia osia, teokseen siis sallitaan 1% osien kappalemäärästä ”ei-LEGO-osia”, esim. kankaita, tarroja, naruja tms. mitkä ovat rakentajan idean toteuttamiseen hänen mielestään tarpeen.
Kilpailuun osallistuminen:Kilpailuun osallistutaan lähettämällä teoksesta
max. viisi kuvaa sähköpostiin (kilpailut@palikkatakomo.org) viimeistään 30.11.2021 klo 23:59 mennessä.
Yksi viidestä kuvasta pitää olla
esikuvana toimineen setin kuva/kuvakollaasi.
Ilmoittautumisviestiin otsikoksi
WSUE2021 ja viestiin kirjoita
koko nimesi sekä
foorumin nimimerkkisi, teoksen nimija lisäksi voit kirjoittaa lyhyen taustatarinan esim. mitä esikuvana toiminut setti sinulle merkitsee ja miksi juuri sen valitsit uudelleen rakennettavaksi. Teoksesta voi myös muutamalla lauseella kertoa rakennustekniikoista tms.
Äänestys:Teoksien tekijöitä ei paljasteta vielä äänestysvaiheessa, kisan järjestäjä kokoaa sähköpostista teokset ilmoittautumisjärjestyksessä numeroituina kuvien ja tekstien kera Galleriaan.
Äänestys tapahtuu myös sähköpostilla ”messujen tapaan lappuäänestys” (eli äänestäjän tekemään valintaan ei vaikuta se että näkisi keskeneräisen tuloksen kuten foorumiäänestyksessä kävisi)
Jokainen foorumin jäsen (rekisteröitynyt ennen 1.12.2021) saa äänestää sähköpostiviestillä, jossa antaa pisteet mielestään
kolmelle parhaalle 3p - 2p - 1pÄänestysaikaa on kaksi viikkoa = 1.12.-14.12.2021Lähetä äänestyssähköposti otsikolla
ÄÄNESTYS-WSUE2021 (kilpailut@palikkatakomo.org) ja nimeä kolme parasta teosta.
Lisää viestiin
oma foorumin nimimerkkisi, jotta voimme kontrolloida että jokainen varmasti äänestää vain kerran.
Äänten laskennan suorittaa kisan järjestäjä ja lisäksi valitaan tarkastaja, joka viesteistä tekee saman laskennan ja varmistaa tulokset.
Palkinnot:Mikäli osallistujia on riittävästi, niin osallistuvista teoksista valitaan Palikkatakomon foorumin jäsenten äänestyksellä kolme parasta. Näille kolmelle jaetaan palkinnot ja lisäksi palkinnotta jääneiden kesken arvotaan 1-3 settiä seuraavan kaavan mukaan:
Osallistujamäärä kuitenkin ratkaisee jaettavien palkintojen määrän seuraavasti:1-2 osallistujaa = 1 palkinto
3-4 osallistujaa = 2 palkintoa
5-6 osallistujaa = 3 palkintoa
7-8 osallistujaa = 3 palkintoa ja 1 arvottava
9-10 osallistujaa = 3 palkintoa ja 2 arvottavaa
11+ osallistujaa = 3 palkintoa ja 3 arvottavaa
Huikean hienoina palkintoina ovat setit:10262 James Bond Aston Martin DB5
10268 Vestas-tuuliturbiini
31108 Karavaanariperheloma![]()
+Lisäksi arvotaan 1-3kpl
60263 Valtameren minisukellusvene
Mikäli voittaja ei haluaisikaan tuota ykköspalkintoa, hän saa halutessaan valita ensimmäisenä jonkin muun ja sen jälkeen toiseksi tullut valitsee kahdesta jäljellä olevasta ja kolmas saa sen kolmannen.
Palkinnot postitetaan todennäköisesti vasta jouluruuhkien jälkeen ja voittajilta pyydetään osoitetiedot, puhelinnumero ja sähköpostiosoite siinä vaiheessa.Palikkatakomo ry:n hallitus pitää oikeuden muutoksiin.
Tämä kilpailu on ideoitu Palikkatakomon Discord-chatissa, missä Heppu totesi:
"Yksi mahdollinen idea kisalle/aktiviteetille voisi olla itse valitseman klassikko/vanhan setin uudelleen suunnittelu moderneilla paloilla ja rakennustekniikoilla. Antaisi vapauden kaikille osallistujille rakentaa lempiteemaansa olkoon sitten castle, space, technic, bionicle etc. ... (Idea Eurobricksilla järjestetystä technic studless recreation kisasta)"
Allekirjoittanut on sen jälkeen muokannut kilpailujulkaisun yhdessä Palikkatakomon hallituksen kanssa ja heidän tuella.